Suolistoterveys - Mikä ihmeen vuotava suoli?

Vuota suoli - käsite tulee englannin kielen termistä - leaky gut. Sillä tarkoitetaan suoliston seinämän lisääntynyttä läpäisevyyttä. Kyse on siis ilmiöstä, jota tavataan tiettyjen sairaustilojen, kuten esimerkiksi crohnin taudin, suolistoinfektion sekä hoitamattoman keliakian yhteydessä. Myös tulehduskipulääkkeiden käyttö voi altistaa suoliston seinämän läpäisevyyden lisääntymiselle.

Lisääntynyt suoliston läpäisevyys aiheutuu yleensä suoliston limakalvon vauriosta. Tämän myötä suoliston sisäseinämän tiiviit soluliitokset (tight junctions) löystyvät ja seinämä läpi pääsee suurempia partikkeleita verenkiertoon. Nämä voi olla esimerkiksi vierasaineita, proteiineja, viruksia, bakteereita tai ympäristömyrkkyjä. Nämä voivat lisätä elimistössä infektioriskiä tai aiheuttaa allergisen- tai autoimmuunireaktion.

Tavallisia oireita suoliston lisääntyneestä läpäisevyydestä

Koska lisääntynyt läpäisevyys mahdollistaa ei haluttujen partikkeleiden pääsyn verenkiertoon, voi tästä johtuvat oireet olla vaihtelevia. Muutamia yleisiä oireita ovat:

  • Ruoansulatusoireet, kuten ilmavaivat, turvotus

  • Ärtyneen suolen oireyhtymä

  • Krooninen väsymys

  • Iho-oireet

  • Ruoka-aine yliherkkyydet

Mikä voi aiheuttaa suoliston lisääntynyttä läpäisevyyttä?

Elimistön epätasapainotilat on lähes aina monen asian summa, mutta seuraavat tekijät voi myötävaikuttaa suoliston läpäisevyyden lisääntymiseen:

  • Suolistoinfektiot

  • Suolistosairaudet

  • Häiriintynyt suoliston bakteeritasapaino (dysbioosi)

  • Huono ruokavalio

  • Alkoholi

  • Tupakointi

  • Krooninen stressi

  • Antibiootit

  • Tulehduskipulääkkeet

  • Sytostaatit

Suoliston lisääntyneen läpäisevyyden testaaminen

Suoliston seinämän läpäisevyyttä voidaan mitata laktuloosi-mannitoli testin avulla. Siinä mitataan virtsasta näiden kahden eri molekyylin suhdetta; eli virtsaan erittyneen laktuloosin ja mannitolin määrää kuuden tunnin aikana, sen jälkeen kun tutkittava on nauttinut näitä molekyylejä sisältävän liuoksen. Pienet molekyylit, kuten glukoosi ja mannitoli läpäisee helposti soluseinämän. Sen sijaan suuremmat molekyylit kuten laktuloosi, ei läpäisee soluseinämää diffuusiolla. Täten, jos suoliston seinämän tiiviit soluliitokset toimii optimaalisesti, niidet tulisi estää laktuloosin läpäisyn. Laktuloosi toimii testissä ikäänkuin merkkiaineena limakalvon eheydelle.

Miten suoliston lisääntynyttä läpäisevyyttä voi hoitaa?

Suoliston seinämä on kiitollinen hoidon suhteen, sillä se uusiutuu hyvin nopeasti. Ruoka-aineyliherkkyydet voi hankaloittaa tilannetta, joten voi olla hyvä määrittää ja eliminoida ne hoidon ajaksi. Tulehdusta ehkäisevistä ominaisuuksista tunnetut omega-3 rasvahapot voivat olla hyödyllinen lisä suoliston hoidossa. Samoin aminohapoista glutamiinin on havaittu nopeuttavan suoliston seinämän uusiutumista.

Kannattaa myös muistaa terveen mikrobiomin ja probioottien ovat tärkeys suoliston terveydelle, erityisesti s.boullardii, lactobacillus casei ja bifidobakteereilla on havaittu positiivisia vaikutuksia. Myös lyhytketjuiset rasvahapot edesauttaa suolistoterveyttä, kuten myös tärkeät rasvaliukoiset vitamiinit A ja D.

Jos sinulla heräsi kysymyksiä oman suolistosi hyvinvointiin liittyen, tutustu Suolisto kuntoon - pakettiin ja lähdetään tutustumaan yhdessä keinoihin, joilla voidaan parantaa sinun suolistosi kuntoa.

♥️ Sandra